|
Lyhyesti
![]()
![]() |
|
|||||||||
Helsingin aikuislukiossa
voi suorittaa lukion oppimäärän ja osallistua ylioppilaskirjoituksiin. Lukio-opinnoissa lukuvuosi jakautuu noin kuuden viikon pituisiin jaksoihin. Jaksoissa opiskelija voi valita ohjelmaansa haluamansa määrän kursseja. Lukio-opintoihin kuuluu pakollisia ja syventäviä kursseja.
Lukion päättötodistuksen saaminen edellyttää yhteensä vähintään 44 kurssin suorittamista. Tähän täytyy sisältyä eri aineiden pakolliset kurssit sekä tarvittava määrä syventäviä kursseja. Pakollisten ja syventävien kurssien määrät löydät oikean laidan Tuntijako-taulukosta.
Mikäli olet aloittanut lukio-opiskelut alle 18-vuotiaana ja sinulla on alle vuosi opintojen päättämisestä, lukion päättötodistukseen vaaditaan 48 kurssia, johon sisältyy yksi pakollinen kurssi liikuntaa ja yksi terveystietoa sekä yhteensä kaksi kurssia musiikkia ja/tai kuvataidetta.
Aikaisemmat lukio-opinnot pyritään hyväksilukemaan, jolloin kaikkia kursseja ei tarvitse opiskella uudelleen. Hyväksilukemisesta voit keskustella opintojen ohjaajan kanssa.
Aikuislukio on aikuisille tarkoitettu oppilaitos. Alle 18-vuotias hakija voidaan ottaa opiskelijaksi erityisestä syystä. Lisää informaatiota Aikuislukiosta saat täyttämällä sivun alareunassa olevan yhteydenottopyyntölomakkeen, jolloin Helsingin aikuislukiosta otetaan sinuun suoraan yhteyttä haluamallasi tavalla.

Aikuislukioon voi ilmoittautua varsinaiseksi opiskelijaksi suorittamaan peruskoulu- tai lukiotutkintoa tai ns. aineopiskelijaksi suorittamaan yksittäisen oppiaineen opintoja.
Aikuislukioon ilmoittaudutaan henkilökohtaisesti. Ilmoittautuessa on oltava mukana viimeisin koulutodistus (päättotodistus) ja henkilöllisyystodistus. Jos opiskelet samaan aikaan toisessa oppilaitoksessa, tuo mukanasi opiskelutodistus. Ilmoittautuessa on hyvä myös esittää mahdolliset kurssimaksujen alennukseen oikeuttavat todistukset. Voit tulostaa ilmoittautumislomakkeen täytettäväksi ohesta oikean laidan linkeistä.
Ylioppilastutkinto
Peruskoulun ja lukion suorittaminen aikuislukiossa on maksutonta. Opiskelu on myös maksutonta peruskoulun päättötodistuksen arvosanoja korottaville helsinkiläisille. Yhden tai useamman erillisen aineen opiskelumaksu on Helsingin aikuislukiossa 25 euroa/kurssi tai korkeintaan 125 euroa/vuosi. Helsinkiläisten työttömien ja opiskelijoiden maksu puolitetaan. Helsinkiläisiltä kaupungin päivälukioiden ja ammatillisten oppilaitosten opiskelijoilta ei peritä aineopiskelumaksua.
Oppimateriaalit maksetaan yleensä itse. Peruskoulun koko oppimäärää suorittava opiskelija saa oppimateriaalin koulusta. Aikuislukiossa opiskelu iltaisin ei ole este työttömyyskorvauksen saamiselle.
Helsingin aikuislukio toimii koko kaupungin laajuisesti kolmessa eri toimipisteessä: Itä-Helsingin toimipisteessä Itäkeskuksessa, Keskustan toimipiste Kalevankadulla ja Mäkelänrinteen toimipisteessä Vallilassa. Opiskelu on monipuolista, olipa opiskelijan lähtötaso sitten kansakoulu, peruskoulu, lukio, akateemiset tai ammatilliset opinnot.
Aikuislukiossa voi suorittaa peruskoulun päättötutkinnon tai lukion oppimäärän ja osallistua ylioppilaskirjoituksiin. Aikuislukiossa voi myös opiskella yksittäisiä peruskoulun tai lukion aineita ja korottaa suoritettuja arvosanoja. Lukio-opintoja ja ylioppilastutkintoa voi täydentää uusilla aineilla tai laajemmalla oppimäärällä.
Helsingin aikuislukiossa järjestetään maahanmuuttajille suomen kielen kursseja. Aikuislukiossa voi myös suorittaa yleisen kielitutkinnon tai tietokoneen ajokortin.
Lisää tietoa Helsingin aikuislukiosta saat täyttämällä sivun alareunassa olevan yhteydenottopyyntölomakkeen.

Tilataksesi informaatiota koulusta/koulutuksesta Aikuislukio, täytä seuraavat tiedot: