
Fysioterapia, aikuiskoulutus
Fysioterapeutti on liikkumis- ja toimintakyvyn sekä kuntoutuksen asiantuntija. Fysioterapeutti (AMK) toimii monipuolisissa ja haastavissa
asiantuntijatehtävissä asiakkaiden kanssa yksilö- ja ryhmätilanteissa
sekä asiantuntijana moniammatillisissa tiimeissä. Fysioterapeutin
työllä edistetään ja tuetaan yksilöiden sekä ryhmien terveyttä,
liikunta-, toiminta- ja työkykyä omissa asuin- ja elinympäristöissään.
Fysioterapiassa arvioidaan kuntoutujan terveyttä, liikkumista,
toimintakykyä ja toimintarajoitteita hänen toimintaympäristössään. Tulevaisuuden fysioterapeutti hallitsee myös yrittäjyyteen, osaamisen
markkinointiin sekä palvelujen tuotteistamiseen liittyviä taitoja.
Fysioterapeutti voi toimia itsenäisenä ammatinharjoittajana, yrittäjänä
tai toisen palveluksessa kuntoutuspalvelujärjestelmän eri alueille
esimerkiksi sairaaloissa, terveyskeskuksissa, tutkimus- ja
hoitolaitoksissa, kuntoutuslaitoksissa ja kylpylöissä,
työterveyshuollossa, kansanterveys-, liikunta- ja vammaisjärjestöissä,
sosiaalitoimessa vanhain- ja päiväkodeissa, kehitysvammahuollossa sekä
koulu- ja liikuntatoimessa. Koulutus
mahdollistaa myös ulkomaille hakeutumisen.
Lisää tietoa Metropolia Ammattikorkeakoulun fysioterapian koulutusohjelmasta saat klikkaamalla linkkiä koulutuksen kotisivulle.