Jalkojenhoidon ammattitutkinto

Jalkojenhoidon ammattitutkinnon suorittanut työskentelee itsenäisenä ammatinharjoittajana tai toisen palveluksessa erilaisissa sosiaali- ja terveysalan toimintaympäristöissä, esimerkiksi sairaaloissa, hoiva- ja hoitolaitoksissa, palvelutaloissa, kuntoutuskeskuksissa, kylpylöissä, kauneushoitoloissa ja kodeissa.
Jalkojenhoidon ammattitutkinnon suorittanut työskentelee jalkojen perushoidon alueella. Työssä painottuu ongelmien ennaltaehkäisy terveyden ylläpitämisen, varhaisen toteamisen ja itsehoidon ohjauksen avulla. Tutkinnon suorittanut hoitaa yleisimpiä alaraajojen ongelmia ja ohjaa vaativimmissa hoitotoimenpiteissä alan erikoisasiantuntijoille.
Koulutuksen toteutus
Jalkojenhoidon ammattitutkinto on mahdollista suorittaa omaehtoisena koulutuksena, oppisopimus- tai henkilöstökoulutuksena. Työkokemus, koulutus tai muutoin hankittu osaaminen vaikuttaa valmistavan koulutuksen laajuuteen. Valmistava koulutus toteutetaan monimuoto-opiskeluna, jossa lähi-, etä- ja itsenäinen opiskelu vuorottelevat. Opiskelu on sivutoimista ja se on pääosin mahdollista suorittaa työn ohessa.
Lisätietoa jalkojenhoidon ammattitutkinnosta
Lisää informaatiota tästä jalkojenhoidon ammattitutkintoon johtavasta koulutuksesta saat täyttämällä sivun alareunassa olevan yhteydenottopyynnön, jolloin Kokkolan sosiaali- ja terveysalan opisto ottaa sinuun suoraan yhteyttä toivomallasi tavalla! Voit myös lukea lisää klikkaamalla koulun kotisivulle johtavaa logoa.