|
Lyhyesti
![]()
![]() |
|
|||||||||||||
Koulutus rakennetaan Sinun osaamisellesi. Laadimme henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman, jossa huomioidaan tutkinnon perusteiden lisäksi sekä opiskelijan että työnantajan koulutukselle asettamat tavoitteet. Koulutus suunnitellaan mahdollisimman hyvin työhösi ja työpaikkaasi liittyväksi. Siihen kuuluu työhön liittyviä etätehtäviä ja pieniä kehittämishankkeita. Koulutuksen kesto on työn ohessa opiskellen noin 1,5 - 2 vuotta, lähiopiskelupäiviä on noin 2 / kk (yhteensä n. 30 päivää).
Opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen opetussuunnitelma, jossa otetaan huomioon aiemmin työssä ja koulutuksessa hankittu osaaminen. Koulutuksessa painotetaan itseohjautuvuutta. Lastenohjaajan ammattitaito osoitetaan tutkintotilaisuuksissa, joita on yhteensä viisi.
Seuraava päiväkoulutus alkaa keväällä 2011.

Kaikille pakolliset tutkinnon osat:
Valinnaiset tutkinnon osat (2 valitaan):
Tutkinto tuottaa yleisen jatko-opintokelpoisuuden korkea-asteen opintoihin, mikäli suoritat myös yhteiset (yleissivistävät) opinnot (20 ov).
HUOM! Seuraava päiväkoulutus alkaa keväällä 2011.
Pääsyvaatimuksena koulutukseen on lapsi- ja perhetyön työpaikka, soveltuva koulutus ja/tai riittävä työkokemus. Todistettu ammattiosaaminen on paras työsuhdeturva!
Lisää informaatiota Jyväskylän kristillisen opiston lastenohjaajan aikuiskoulutuksesta saat täyttämällä sivun alareunassa olevan yhteydenottopyynnön, jolloin opisto ottaa sinuun suoraan yhteyttä toivomallasi tavalla!
Lapsi- ja perhetyön perustutkinto

Jyväskylän kristillinen opisto on tehnyt laadukasta ja monipuolista koulutustyötä jo vuodesta 1942. Opisto toimii sekä kansanopistona, aikuisoppilaitoksena, että erilaisten kulttuuri-, kokous ja seurakuntatapahtumien pitopaikkana. Jyväskylän kristillisessä opiston vapaan sivistystyön pitkillä linjoilla ja ammatillisessa koulutuksessa opiskelee yli 430 opiskelijaa.
Jyväskylän kristillinen opisto tarjoaa lähes 20 erilaista koulutuslinjaa ja -ohjelmaa. Voit opiskella esimerkiksi graafista suunnittelua, kasvatus- ja opetustyötä, kädentaitoja ja teatteri-ilmaisua. Kansainvälisyys kuuluu opiston arkipäivään maahanmuuttajaopiskelijoiden, Unesco-yhteistyön, EU-hankkeiden ja erilaisten yhteistyöprojektien kautta.
Voit hakeutua opiston koulutuksiin yhteisvalinnassa, suorassa haussa opistolle tai sopimalla ensin oppisopimuksesta työnantajasi ja oppisopimustoimiston kanssa. Opiskelijaryhmiä otetaan sisään opistolle kaksi kertaa vuodessa, syksyllä ja vuoden vaihteessa. Opiston suora haku päättyy keväällä kesäkuun alussa ja syksyllä marraskuun lopussa.

Opistolla on noin 90 asuntolapaikkaa. Jos tarvitset asuntolapaikan, ano asumisoikeutta jo opintoihin hakiessasi, sillä majoitusvaraukset tehdään ilmoittautumisjärjestyksessä.
Lisää tietoa opiston tarjoamista koulutuksista saat täyttämällä sivun alareunassa olevan yhteydenottopyynnön, jolloin Jyväskylän kristillinen opisto ottaa sinuun suoraan yhteyttä toivomallasi tavalla!
Tilataksesi informaatiota koulusta/koulutuksesta Lastenohjaaja, aikuiskoulutus, täytä seuraavat tiedot:
Jyväskylän Kristillinen Opisto on tehnyt laadukasta ja monipuolista koulutustyötä jo vuodesta 1942. Opiston koulutustarjonta on laaja, erilaisia linjoja ja koulutusohjelmia on 16. Voit opiskella esimerkiksi graafista suunnittelua, kasvatus- ja opetustyötä, kädentaitoja ja teatteri-ilmaisua.
Lue Jyväskylän Kristillisessä opistossa opiskelevien Marikan, Sarin (kuvassa) ja Päivin haastattelut. Voit myös tutustua opiston entisen oppilaan Nikon kouluaikaisiin kokemuksiin!
Jyväskylän kristillisen opiston luovien alojen ja kasvatuksen opinnot antavat uutta näkemystä harrastukseesi, sisältöä välivuoteesi tai eväitä jatko-opintoihisi. Jyväskylässä opiskelet juuri sitä mikä sinua kiinnostaa. Lisäksi saat uusia ystäviä, joiden seurassa vietät unohtumattomia hetkiä.
Kysy paikkaa, jos jäit sitä vaille toisen asteen, ammattikorkeakoulujen tai yliopistojen yhteishauissa. Teemme täydennysvalintoja vielä elokuussa, joten toimi nopeasti.