|
Lyhyesti
![]()
![]() |
|
|||||||||||||||||
Kukka- ja puutarhakaupan osaamisalan koulutus on tarkoitettu kukka- tai puutarhakaupan yrittäjille, työntekijöille tai alalle aikoville. Koulutus tarjoaa jatko-opiskelumahdollisuutena esimerkiksi floristin ammattitutkinnon.
Koulutuksen tavoitteena on saavuttaa sellaiset taidot ja tiedot, joiden avulla pystyy suoriutumaan puutarhurin monipuolisista työtehtävistä. Kukka- ja puutarhakaupan osaamisalan suorittanut puutarhuri osaa esitellä, myydä ja hinnoitella kukka- ja puutarhakaupan tuotteita, tarvikkeita ja palveluja sekä neuvoa asiakkaita leikko- ja ruukkukasvien sekä kotipihan kasvivalinnoissa ja kasvien hoidossa. Hän hoitaa, somistaa ja pitää järjestyksessä myyntitilaa, asettaa tuotteet myyvästi esille sekä tekee itsenäisesti myymälän päivittäin toistuvat työt. Hän esittelee, myy, hinnoittelee, tekee, huoltaa ja pakkaa kukkakaupan tavanomaisia sidontatöitä sekä välttää hävikkiä sidontamateriaalia käsitellessään.
Tutkinnon suorittanut toimii asiakaslähtöisesti sekä yrittäjyyden että sisäisen yrittäjyyden periaatteiden mukaan. Valintojensa mukaisesti hän pystyy toimimaan puutarha-alan eri ammateissa, kuten puutarhurina kukkakaupoissa, puutarhamyymälöissä joko yrittäjänä tai työntekijänä.
Tutkinnon laajuus on 120 opintoviikkoa, josta valmistavan koulutuksen laajuus on 90 opintoviikkoa. Koulutus toteutetaan monimuoto-opetuksena.
Pakolliset tutkinnon osat
Viheralan osaamisala
Valinnaiset tutkinnon osat (valitaan 3)
Koulutus on tarkoitettu aikuisille, jotka ovat suorittaneet peruskoulun. Omaehtoiset opiskelijat hakevat koulutukseen joko vapaamuotoisella hakemuksella tai valmiilla hakulomakkeella, joka löytyy oppilaitoksen kotisivuilta.
Oppisopimusopiskelijat hakeutuvat koulutukseen tekemällä oppisopimuksen lähimmässä oppisopimustoimistossa. Oppisopimus on oltava valmiina ennen koulutuksen alkua.
Lisää tietoa koulutuksesta saat täyttämällä sivun alareunassa olevan yhteydenottopyynnön, jonka jälkeen Ahlman-instituutista otetaan sinuun suoraan yhteyttä toivomallasi tavalla!
Puutarhatalouden perustutkinto, kukka- ja puutarhakaupan osaamisala
Opetus on opiskelijalle maksutonta, mutta opintomaksuja tulee oppikirjoista, opintoretkistä, työvaatteista ja -jalkineista sekä muista opiskelumateriaaleista. Koulutus on päätoimista ja oikeuttaa opintotukeen. Tutkinnonsuorittaja maksaa tutkintomaksun 58 €.
Ahlman-instituutti tarjoaa mahdollisuuden aikuisille oppimiseen. Katso kunkin alan kohdalta eri mahdollisuuksia opiskella aikuisille sopivalla monimuotokoulutuksella: www.ahlman.fi/aikuiskoulutus. Meille voit tulla myös harrastamaan kursseille ja yrittäjille on tarjolla valmennusta sekä yrityksen kehittämiskoulutusta.
Ahlman-instituutin opiskelijoilla on käytössään monipuoliset oppimisympäristöt Tampereella: mm. tilapuoti, pieneläinklinikka, opetusravintola ja meijeri.
Etäisyyksiä Ahlmanilta:
Lentokentälle - 15,5 km
Rautatieasemalle - 5,5 km
Matkahuoltoon - 4,2 km
Keskustaan - 4,7 km
Lisää tietoa opiskelusta Ahlman-instituutissa saat täyttämällä sivun alareunassa olevan yhteydenottopyynnön, jolloin koulu ottaa sinuun suoraan yhteyttä toivomallasi tavalla! Voit myös lukea lisää klikkaamalla koulun kotisivulle johtavaa logoa.

Tilataksesi informaatiota koulusta/koulutuksesta Puutarhatalouden perustutkinto, täytä seuraavat tiedot: