
Rakennusmestari
Koulutuksen tavoitteena on antaa valmiudet toimia työnjohdon ja työnsuunnittelun tehtävissä. Talonrakennukseen suuntautuneet rakennusmestarit työskentelevät pääasiassa talonrakennusalan tuotannon esimiestehtävissä. Työtehtäviä on lisäksi rakennusmateriaaliteollisuudessa ja myyntitehtävissä. Rakennusmestari voi perustaa myös oman yrityksen.
Tehtävät edellyttävät ammatillisen ja teknisen osaamisen lisäksi henkilöstön johtamis- ja esimiestaitoja, vuorovaikutus- ja viestintätaitoja, ongelmanratkaisukykyä, työsuhde- ja turvallisuusasioiden ja laadun hallintaa sekä tietoteknistä osaamista.
Opiskelu muodostuu perus- ja ammattiopinnoista, projektitöistä, työharjoittelusta sekä opinnäytetyöstä.
Työelämässä
Rakennusmestari toimii ensisijaisesti työnjohtotehtävissä rakennusalan työmailla ja rakennusteollisuudessa sekä rakennusliikkeiden eri organisaatioissa. Valmistunut rakennusmestari voi työskennellä sekä yksityisellä että julkisella sektorilla tai itsenäisenä yrittäjänä. Toimenkuvaan voi kuulua myös rakennuttaminen ja rakennustöiden valvonta.