Sähkötekniikka
- aikuiskoulutus
Sähkövoimatekniikan koulutuksessa suuntaudut sähköenergian tuotannon, siirron, jakelun, käytön, kaupan ja huollon tehtäviin.

Valmistunut insinööri voi toimia esimerkiksi käyttöinsinöörin, projekti-insinöörin tai suunnitteluinsinöörin tehtävissä.
Opinnot sisältävät sähkötekniikkaa, elektroniikkaa ja sähkölaitos- ja asennustekniikkaa, tehoelektroniikkaa ja sähkönkäyttöä sekä tietojenkäsittelyä ja CAD-suunnittelua. Sähkötekniikka koulutuksen tavoitteena on, että pystyt valmistuttuasi suunnittelemaan ja johtamaan rakennusprojektien sähköistämistä, tietoverkkojen toteuttamista ja teollisuuden ja sähkölaitosten sähköistystä ja automatisointia.
Opiskelu on monimuotoista, lähiopetusta on pääosin viikonloppuisin, 2-3 päivää kerrallaan (perjantai-ilta - sunnuntai) 1-2 kertaa kuukaudessa, lisäksi tarpeen mukaan pidempiä intensiivijaksoja esimerkiksi oppilaitoksen loma-aikoina. Sähkötekniikka opintoihin sisältyy lisäksi itseopiskelua, verkkotyöskentelyä sekä työssä oppimista.