Snellman-korkeakoulu

snellman-korkeakoulu

Snellman-korkeakoulu

Tule opiskelemaan klassisen sivistysyliopiston periaatteille rakennettuja kokonaisvaltaisia - ihmisen mukaisia - yleissivistäviä sekä ammatillisia opintoja. Snellman-korkeakoulu antaa eväät luokanopettajan ja taideaineiden opettajan ammatteihin Suomen steinerkouluissa sekä varhaiskasvattajan ammattiin steinerpäiväkodeissa.

Jättääkö nykyinen koulutuksesi tai työsi piilevät kykysi uinumaan? Snellman-korkeakoulun opinnoista saat voimavaroja koko persoonallisuutesi kehittämiselle - tiedollisten, taiteellisten ja sosiaalis-käytännöllisten opintojen muodossa.

Suomessa toimii tällä hetkellä 20 steinerkoulua ja 3 steinerpedagogista erityiskoulua. Ne muodostavat yhdessä eri puolilla maailmaa olevien noin 900 steinerkoulun kanssa vahvan kansainvälisen vaihtoehtopedagogisen koululiikkeen. Steinerkoulu on 12-vuotinen yhtenäiskoulu, johon voi liittyä esiluokka ja ylioppilaskirjoituksiin johtava luokka. Steinerkoulussa pyritään kehittämään koko opetus- ja oppimistilanne taiteelliseksi, luovaksi tapahtumaksi.

Lisätietoa Snellman-korkeakoulusta?

Lisää tietoa Snellman-korkeakoulusta saat täyttämällä sivun alareunassa olevan yhteydenottopyyntölomakkeen, jolloin koulusta otetaan sinuun suoraan yhteyttä toivomallasi tavalla. Voit myös lukea lisää klikkaamalla koulun kotisivulle johtavaa logoa.


plusNäytä kaikki oppilaitoksen Snellman-korkeakoulu

Koulutukset - Snellman-korkeakoulu

Aikuiskoulutus
Kasvatustiede / Opetus / Pedagogiikka Paikkakunta
Kuvataiteen aineenopettaja Helsinki
Luokanopettaja Helsinki
Steinerpedagogiikan yleisopinnot Helsinki
Varhaiskasvattaja Helsinki
Yleisopinnot Helsinki
Etäopiskelu
Steinerpedagogiikan yleisopinnot Etäopiskelu
Taide / Kulttuuri
Teatteri / Tanssi
Eurytmia Helsinki
Puhe- ja draamataiteet Helsinki

Videoesittely

Snellman-korkeakoulu

Tule opiskelemaan klassisen sivistysyliopiston periaatteille rakennettuja kokonaisvaltaisia - ihmisen mukaisia - yleissivistäviä sekä ammatillisia opintoja. Snellman-korkeakoulu antaa eväät luokanopettajan ja taideaineiden opettajan ammatteihin Suomen steinerkouluissa sekä varhaiskasvattajan ammattiin steinerpäiväkodeissa. Tutustu oppilaitoksen videoesittelyyn!

Kuvaus Helsinki

Yhteydenottopyyntö

Tilataksesi informaatiota koulusta/koulutuksesta Snellman-korkeakoulu, täytä seuraavat tiedot:

* =  Pakollinen kenttä
Errors
*
*
*
*
*
*
*
» Ehdot
This field is used for controlling automatic form submits. Please leave it blank:

Snellman-korkeakoulu yhteystiedot

Snellman-korkeakoulu

Puuskakuja 14
00850 Helsinki

Puh: 09-228 5020
www.snellman-korkeakoulu.fi

Ota yhteyttä oppilaitokseen Snellman-korkeakoulu

Foorumi aiheesta Snellman-korkeakoulu

Täällä voit esittää kysymyksiä aiheesta Snellman-korkeakoulu ja heidän koulutuksistaan.

Kysy ensimmäisenä!

» Uusi kysymys
  Takaisin     Lähde

 
Tilaa informaatiota

Tilataksesi informaatiota koulusta/koulutuksesta Snellman-korkeakoulu, täytä seuraavat tiedot:

This field is used for controlling automatic form submits. Please leave it blank:
» Ehdot
Kysy Studentum.fi:ltä!
  
Rekisteröimällä sähköpostiosoitteesi tulet jatkossa saamaan kuukausittaisen uutiskirjeemme.
Ole ystävällinen ja täytä kaikki pakolliset kentät

Ole ystävällinen ja täytä kaikki pakolliset kentät
Arvostelut
Kirjoita arvostelu