Haluasitko opiskella luovaan ammattiin? Oletko
kiinnostunut valokuvaamisesta tai käsikirjoittamisesta? Vai haluaisitko
kenties työskennellä näyttelijänä tai ohjata elokuvan? Työskentely
media-alalla on useimmiten samalla sekä erittäin mielenkiintoista ja
palkitsevaa, että sekä henkisesti että fyysisesti raskasta.

Opiskelu Suomessa
Elokuva on taidemuotona yksi suosituimmista viihteenlajeista. Elokuvan
tuotantoprosessi on pitkä ja siinä tarvitaan monien eri ammattiryhmien
edustajia, aina käsikirjoittajasta, tuottajasta ja ohjaajasta
näyttelijöihin ja lavastajiin. Valokuvaaja taas voi ammatissaan
erikoistua vaikkapa lehti-, laitos-, luonto-, mainos-, tai henkilökuvauksiin.
Elokuva- ja valokuvausalan koulutuksia järjestetään eri koulutustasoilla ympäri Suomea. Esimerkiksi taideteollisessa korkeakoulussa
Helsingissä on mahdollisuus erikoistua elokuvataiteen
koulutusohjelmasta elokuvaleikkaukseen tai dokumentaariseen
elokuvaan, kun taas Oriveden opistossa voi opiskella valokuvausta tai digikuvausta.
Opiskelu ulkomailla
Yleisin tapa ulkomailla opiskeluun on opiskelijavaihto. Suomalaiset
oppilaitokset osallistuvat moniin erilaisiin vaihto-ohjelmiin, joiden
lisäksi niillä saattaa olla omia vaihtosopimuksia. Mikäli taas olet
kiinnostunut suorittamaan koko valokuvauksen tai elokuvan alan tutkintosi ulkomailla, kannattaa sinun
ottaa suoraan yhteyttä kiinnostuksesi kohteena olevaan oppilaitokseen.