
Arkkitehdin on työssään kyettävä visualisoimaan tekniset ratkaisut.
Aikaisemmin tämä tehtiin piirtämällä käsin, nykyisin arkkitehdin
työvälineenä on yhä useammin tietokone. Arkkitehdin on työssään kyettävä visualisoimaan tekniset ratkaisut.Arkkitehdiksi voit opiskella yliopistossa. Lue lisää koulutusmahdollisuuksista alapuolelta.
Toisin kuin useimmat taiteenlajit, arkkitehtuuri on vahvasti
kytköksissä käytännöllisyyteen, jonka tulee yhdistyä visuaalisuuden
kanssa toimivan ratkaisun aikaansaamiseksi. Arkkitehtuuri on myös aina
ilmentänyt aikakautensa tyyli-ihanteita, jonka lisäksi kulloinkin
suosiossa tai parhaiten saatavilla olleet materiaalit ovat ohjanneet
sen muotokieltä. Vastaavasti arkkitehtuuri on luonut tietynlaisen ilmeen infrastruktuuriin.

Miten arkkitehdiksi voi tulla?
Suomesta löytyy tällä hetkellä kolme yliopistotason arkkitehtikoulutusta
joihin voit hakea. Arkkitehdin tutkinnon voi Suomessa suorittaa
Teknillisessä korkeakoulussa Espoossa, Tampereen teknillisessä
yliopistossa ja Oulun yliopiston teknillisen tiedekunnan arkkitehtuurin
osastolla. Eri oppilaitoksissa on mahdollista suuntautua arkkitehtuurin eri osa-alueisiin.
Arkkitehtuurin alalla suoritetaan ensin
kolmen vuoden pituinen Tekniikan kandidaatin tutkinto, jonka jälkeen
kaksi vuotta kestävä Arkkitehdin tutkinto. Arkkitehdin opinnot kestävät siis keskimäärin viisi vuotta.
Arkkitehdiksi valmistuvan
mahdollisia työpaikkoja ovat yksityiset arkkitehtitoimistot, kunnat ja
kuntayhtymät, ympäristöministeriö sekä yliopistot ja korkeakoulut.
Lisäksi noin 45 % arkkitehdeista toimii itsenäisinä yrittäjinä.
Maisema-arkkitehti
Myös maisema-arkkitehdin koulutus
on teknillistieteellinen yliopistossa suoritettava ylempi
korkeakoulututkinto. Suomessa maisema-arkkitehteja kouluttaa
Teknillinen korkeakoulu Espoossa. Opinnot voivat painottua
yhdyskuntasuunnitteluun, maiseman suunnitteluun ja rakentamiseen tai
maiseman suunnitteluun ja hoitoon. Maisema-arkkitehtuurissa tarkastelun
kohteena on ihmisen ympäristö kokonaisuudessan ulottuen
ympäristönsuojelun ja maan käytön kysymyksistä aina kaupunkiaukioiden
ja katujen suunnitteluun asti.
Opiskelu Suomessa
Arkkitehtuurin opinnoissa voi suuntautua rakennussuunnitteluun,
yhdyskunta- ja kaupunkisuunnitteluun, muotoiluun tai arkkitehtuurin
historiaan ja teoriaan. Opiskelu on alkuvaiheessa tiivistä suunnittelu-
ja harjoitustehtävistä koostuvaa luentojen rytmittämää työtä. Parin
ensimmäisen vuoden aikana vuosikurssit ovat hyvin yhtenäisiä.
Kolmantena ja neljäntenä opiskeluvuotena opiskelijat alkavat
tyypillisesti hakeutua itseään kiinnostavien aihepiirien pariin.
Opetuksen tavoitteena on antaa hyvät valmiudet käytännön
suunnittelutyöhön ja laaja näkemys monitieteisestä alasta. Vanhemmat
opiskelijat muodostavat usein verkostoja, jotka toimivat myöhemmin pohjana uusille arkkitehtitoimistoille.
Teknillisessä korkeakoulussa opiskelija voi suuntautua arkkitehtuurin
historiaan ja teoriaan, rakennussuunnitteluun tai
ympäristönsuunnitteluun ja Tampereen teknillisessä yliopistossa
rakennussuunnitteluun, arkkitehtuurin historiaan ja teoriaan tai yhdyskuntasuunnitteluun.
Oulun yliopistossa on
rakennussuunnittelun ja yhdyskuntasuunnittelun opintosuuntien lisäksi
muotoilun opintosuunta (Architectural Design), jonka mukaan opiskelleet
arkkitehdit voivat suuntautua muotoilutoimintaan erityisesti arkkitehtuurin ja rakentamisen osa-alueilla.
Arkkitehtikoulutus ulkomailla
Monet haluavat myös opiskella ulkomailla, jolloin helpoin ja
suosituin tapa on opiskelijavaihto. Vaihtoon voi päästä
opiskelijavaihto-ohjelmien kautta tai hankkimalla
vaihto-opiskelupaikkan omatoimisesti. Suomalaiset oppilaitokset
osallistuvat moniin erilaisiin vaihto-ohjelmiin, joiden lisäksi niillä
saattaa olla omia vaihtosopimuksia. Valinnastasi riippuen
oppilaitokseen hakeutuminen ja opintojen rahoitus järjestyvät eri tavoin.
Oletko kiinnostunut suorittamaan koko arkkitehtikoulutuksen ulkomailla?
Tuhannet suomalaiset suorittavat tutkintoaan ulkomailla, et siis ole
yksin miettiessäsi tätä mahdollisuutta. Sinun kannattaakin ottaa
yhteyttä suoraan kiinnostuksesi kohteena olevaan kouluun saadaksesikaikki tarvittavat tiedot.
