Diplomi-insinöörin koulutus on teknis-tieteellisen alan ylempi
korkeakoulututkinto ja antaa mahdollisuuden moniin eri työtehtäviin.
Koulutuksen sisältöön voi myös itse vaikuttaa painottamalla opintojen
sisältöä ja harjoittelupaikkojen valintaa omien kiinnostusten
mukaisesti. Maailma ympärillämme muuttuu koko ajan, joten
tulevaisuudessa on olemassa tehtäviä, joita kukaan ei osaa vielä edes
kuvitella.
Koulutusalat
Diplomi-insinöörin tutkinnon aloja ovat
puunjalostus, kaivostekniikka ja metallurgia, kone-, sähkö-, rakennus-
ja kemiantekniikka, sekä uudempina sähkötekniikasta eriytyneet tieto-,
automaatio-, ja bioinformaatiotekniikka, sekä sähköinen media.
Teollisuuden tarve saada tekniikkaa tuntevia kaupallisen alan osaajia
yritysten johto- ja asiantuntijatehtäviin on synnyttänyt
tuotantotalouden alan. Luonnontieteellisen tutkimustiedon soveltaminen
tekniikan palvelukseen on synnyttänyt teknillisen fysiikan ja
teknis-luonnontieteellisen koulutuksen. Tarkat koulutusalojen nimet vaihtelevat yliopistoittain.
Tutkinnon rakenne
Tutkinnon
laajuus on yhteensä 300 opintopistettä, joista 180 kuuluu ensiksi
suoritettavaan tekniikan kandidaatin tutkintoon (3 vuotta) ja 120
varsinaiseen diplomi-insinöörin tutkintoon eli maisteritason opintoihin
(2 vuotta). Tämä sisältää opintojen lopuksi laadittavan diplomityön,jonka laajuus on 30 opintopistettä.
Tekniikan alan tutkintoihin
kuuluu lisäksi harjoittelua, joka tavallisesti tulee hoidettua
kesätöiden muodossa. Diplomityö päättötyönä vastaa muiden
maisteritutkintojen pro gradu -tutkielmaa. Diplomityö voi olla joko
tutkielmaluontoinen tai jonkin teknisen ongelman vaatima selvitystyö ja
ratkaisu. Jälkimmäinen tapa on yleisempi, ja diplomityöt tehdäänkin usein palkallisina yrityksissä.
Opiskelu Suomessa
Diplomi-insinöörikoulutusta Suomessa
järjestää teknillinen korkeakoulu Espoossa, teknilliset yliopistot
Tampereella ja Lappeenrannassa, Turun yliopisto sekä teknilliset
tiedekunnat Oulun ja Vaasan yliopistossa sekä Åbo Akademissa. Suurin
osa opiskelupaikoista jaetaan yliopistojen yhteisessä diplomi-insinööri- ja arkkitehtikoulutuksen yhteisvalinnassa.

Diplomi-insinööri työelämässä
Diplomi-insinöörin
työ on vaativaa asiantuntijatyötä. Diplomi-insinöörit sijoittuvat
tyypillisesti asiantuntija- tai johtotehtäviin, mutta myös myynti-,
koulutus-, ja tutkimustyöt ovat tavallisia. Diplomi-insinöörillä on
ammatillinen valmius suunnittelutyöhön, mutta diplomi-insinöörin
tieteellinen koulutus antaa myös laajemman näkökulman johtoa,
kehittämistä ja myyntiä varten sekä tieteellisen jatkotutkinnon
suorittamiseen. Diplomi-insinöörin jatkotutkintoja ovat tekniikan
lisensiaatin (TkL) ja tekniikan tohtorin (TkT) tai filosofian tohtorin
(FT) tutkinnot. Diplomi-insinööri voi myös anoa työkokemusehdon
täytyttyä Euroopan Insinöörijärjestöjen liitto FEANI:lta Euroinsinööri-nimikettä.Työtilanne
Diplomi-insinöörien
työtilanne on useimmilla aloilla hyvä. Vastavalmistuneet työllistyvät
koulutustaan vastaaviin ja hyvin palkattuihin tehtäviin, eli koulutustaja suomalaista diplomi-insinöörin asiantuntemusta arvostetaan. TEKin tilastoista voit tutkia tarkemmin tämänhetkistä palkka- tai työllisyystilannetta.
Onnea opintoihisi!