Sairaanhoitaja on hoitotyön asiantuntija, jonka työhön kuuluu muun muassa hoitotyön suunnittelu ja vaikuttavuuden seuranta, lääkehoidon suunnittelu ja toteutus, elintoimintojen tarkkailu ja hoitotoimenpiteiden ja tutkimuksien tekeminen. Lähihoitaja on toisen asteen oppilaitoksesta valmistuva sosiaali- ja terveysalan ammattilainen. Lähihoitajalla on oltava kyky tukea eri-ikäisten ihmisten voimavaroja ja toimintakykyä heidän omat lähtokohdat huomioon ottaen.
Lähihoitajan työ on ihmisläheistä, asiakkaan tarpeista, voimavaroista sekä mahdollisuuksista lähtevää toimintaa sekä moniammatillisessa tiimissä että itsenäisesti. Sairaanhoitajan työnkuva on hieman laajempi verrattuna lähihoitajan työhön. Sairaanhoitajat esimerkiksi vastaavat lääkkeiden jakamisesta. Sairaanhoitaja on hoitotyön asiantuntija, jonka työhön kuuluu mm. hoitotyön suunnittelu ja vaikuttavuuden seuranta, lääkehoidon suunnittelu ja toteutus, elintoimintojen tarkkailu ja hoitotoimenpiteiden ja tutkimuksien tekeminen. Molemmat ammatit edellyttävät hyviä teoreettisia tietoja ja käytännöllisiä taitoja, stressinsietokykyä, vuorovaikutustaitoja sekä erityistä tarkkuutta ja huolellisuutta.
Lähihoitajan koulutuksen laajuus ja kesto: 120 opintoviikkoa/ 3 vuotta. Aikuiset näyttötutkintona 1-2 vuotta tai suoraan näyttökokeella. Lähihoitajakoulutusta järjestävät toisen asteen ammatilliset oppilaitokset, aikuiskoulutuskeskukset. Koulutusta järjestetään myös oppisopimuskoulutuksena.
Suuntautumisvaihtoehtoja on useita ja koulutus antaa nykyään yleisen ammattikorkeakoulukelpoisuuden. Suuntautumisvaihtoehtoja ovat:
Lähihoitajan työpaikkoja on kodeissa, sairaaloissa, lastenpäivähoidossa, hoitolaitoksissa, vastaanotoilla, lääkäriasemilla, hammaslääkäriasemilla, sairaankuljetuksessa, erilaisissa palveluyksiköissä, liikkeissä, teollisuudessa, yrityksissä ja myös itsenäisenä ammatinharjoittajana.

Sairaanhoitajan koulutuksen laajuus ja kesto: 210 opintopistettä/ 3,5 vuotta. Sairaanhoitajakoulutusta järjestävät ammattikorkeakoulut.
Myös ensihoitajat, kätilöt ja terveydenhoitajat suorittavat sairaanhoitajatutkinnon. Sairaanhoitajan suuntautumisvaihtoehtoja ovat esimerkiksi:
Sairaanhoitajia työskentelee mm. sairaaloissa vuodeosastoilla ja poliklinikoilla, terveysasemien vastaanotoilla, kotisairaanhoidossa, vanhainkodeissa, kuntoutuslaitoksissa ja erilaisissa toimenpideyksiköissä. Sairaanhoitajan työhön kuuluu mm. hoitotyön suunnittelu ja vaikuttavuuden seuranta, lääkehoidon suunnittelu ja toteutus, elintoimintojen tarkkailu ja hoitotoimenpiteiden ja tutkimuksien tekeminen. Sairaanhoitajat tekevät usein kolmivuorotyötä. Monissa paikoissa on mahdollista tehdä joustavia työaikajärjestelyjä. Hoitotyössä tarvitaan sekä fyysistä että psyykkistä kestävyyttä ja hyvää stressinsietokykyä.
Metropolia Ammattikorkeakoulussa on yhdeksän Bachelor -tutkintoon johtavaa englanninkielistä koulutusohjelmaa ja kaksi työn ohessa suoritettavaa Master -tutkintoon johtavaa koulutusohjelmaa. Voit hakea Metropoliaan sekä vieraskielisten että suomenkielisten koulutusohjelmien hauissa.
Uudeksi vuodeksi uudet opinnot!
Näetkö itsesi sujuvasti englanniksi liiketaloutta opiskelleena businessmiehenä tai -naisena tai tekniikan alan osaajana, jolla on alan kielellinen termistö hallussa englanniksi ja valmiina töihin ulkomaillekin?
Tutustu Savonia-ammattikorkeakoulun englanninkielisiin opintoihin.
Ovatko tulevaisuuden opiskelukuviosi jo selvillä, vai pohditko vielä eri koulutusvaihtoehtojen välillä?
Savon ammatti- ja aikuisopisto on monialainen ammatillista perus-, jatko- ja täydennyskoulutusta toteuttava oppilaitos. Savon ammatti- ja aikuisopisto kouluttaa monipuolisia eri alojen osaajia, jotka menestyvät työssä, jatko-opinnoissa ja elämässä.
Kajaanin ammattikorkeakoulusta saat erinomaiset eväät matkalle toivomaasi tulevaisuuteen. Voit opiskella sairaan- tai terveydenhoitajan, liikunnanohjaajan, insinöörin, restonomin tai tradenomin tutkinnon. Työelämän arvostamiin tutkintoihimme kuuluu myös englanninkielisiä koulutusohjelmia sekä monipuolinen valikoima ylempiä AMK-tutkintoja.
Suomen parhaaksi ammattikorkeakouluksi (Talouselämä 2011) todettu KAMK tarjoaa erinomaiset eväät toivomaasi tulevaisuuteen! Tutustu KAMKiin ja lue lisää!
Oppimisen ja oivaltamisen iloa! Opiskele lähihoitajan perustutkinto Oulun Diakoniaopistossa jos suuntanasi on sosiaali- ja terveysala. Oulun keskustassa sijaitsevassa diakoniaopistossa saat hyvät eväät työelämään ja lähihoitajan työhön.
Oulun Diakoniaopisto tarjoaa koulutusta nuorille, aikuisille ja maahanmuuttajille. Opiskele itsellesi lähihoitajan ihmisläheinen ammatti!
Nimeni on Hannu Siipola, ikä 56 vuotta, valmistun lähihoitajaksi keväällä 2011, eritysopintoina sairaanhoito- ja huolenpito.
Diakoniopiston valitsin opiskelupaikaksi sen keskeisen sijainnin vuoksi ja siksi, että olin kuullut sieltä valmistuneitten sijoittuneen hyvin työelämään.
Pohjoisen Keski-Suomen oppimiskeskus (POKE) tarjoaa laaja-alaista aikuiskoulutusta työelämän muuttuviin tarpeisiin ja ammatilliseen kehittymiseen. Aikuinen voi opiskella joustavasti mukautuvien koulutusohjelmien ja oppimisjärjestelyjen avulla. POKEn keskeisenä koulutusmuotona on näyttötutkintoihin valmistava koulutus sekä niihin liittyvät tutkintotilaisuudet.
TAOsta koko potti! Oppiminen omissa käsissä, tarjonta TAOlla. Nappaa omasi TAOn laajasta valikoimasta!
Tampereen ammattiopisto (TAO) on yksi Suomen suurimmista ammatillisista oppilaitoksista. Joka vuosi yli puolet TAOn opiskelijoista on aikuisia. Tampereen ammattiopisto valittiin 2011 keväällä 1. sijalle valtiovarainministeriön järjestämässä Suomen parhaiden käytäntöjen valintaprosessissa. Perusteena ykkössijalle oli mm. yritysyhteistyö, opiskelijoiden sijoittuminen työelämään ja päämäärätietoinen laatutyö. Kiinnostuitko TAOsta? Lue lisää TAOn laajasta valikoimasta täältä!
Tutustu Hyrian turvallisuuslukiossa kaksoistutkintoa opiskelevan Janica Kockin ajatuksiin opiskelusta Hyriassa ja inspiroidu!
Nimi: Janica Kock
Ikä: 17 vuotta
Oppilaitos: Hyria koulutus
Oulun Diakoniaopisto tarjoaa monipuolista ja käytännönläheistä sosiaali- ja terveysalan koulutusta viihtyisässä ympäristössä Oulun ydinkeskustassa.
Olitpa peruskoulun jälkeisiin opintoihin suuntaava nuori tai jo työelämässä oleva aikuinen, Oulun Diakoniaopisto tarjoaa monta tapaa opiskella ja valmistua ammattitaitoiseksi lähihoitajaksi.
Lue lisää opistosta, sosiaali- ja terveysalan yrittäjyyskasvatuksesta sekä kahden aikuisopiskelijan kokemuksista ja mietteistä.
Uusi Toivala on moderni oppimisen keskittymä Kuopion pohjoispuolella.
Tarjoamme ammatillista koulutusta niin nuorille kuin aikuisillekin. Lisäksi voit suorittaa lukio-opintoja kätevästi samassa yksikössä.
Savon ammatti- ja aikuisopisto kouluttaa monipuolisia eri alojen osaajia, jotka menestyvät työssä, jatko-opinnoissa ja elämässä! Lue lisää uudesta Toivalasta ja innostu oppimaan!
Tiesitkö, että työnantajien arvostaman Talouselämälehden vertailussa (2011) Kajaanin AMK todettiin Suomen parhaaksi ammattikorkeakouluksi?
Kajaanin AMK tarjoaa erinomaiset eväät toivomaasi tulevaisuuteen. Opiskelu on monipuolista, käytännönläheistä ja kansainvälistä. Voit myös päivittää osaamistasi työn ohessa joustavasti opiskellen.
Lue pelialaa opiskelevan Renon tarina.
Savonia on yksi Suomen suurimmista ja monipuolisimmista ammattikorkeakouluista. Palkittu asiantuntijaorganisaatio kouluttaa vahvoja osaajia kuudella eri koulutusalalla (alla). Tutustu ja lue lisää yhteishausta!
Kulttuuriala (Kuopio) - Luonnonvara- ja ympäristöala (Iisalmi) - Tekniikka (Kuopio, Varkaus) - Matkailu- ja ravitsemisala (Kuopio) - Sosiaali- ja terveysala (Kuopio, Iisalmi) - Liiketalous (Kuopio, Varkaus)
Turun ammattikorkeakoulu on hakijoiden keskuudessa yksi maan vetovoimaisimmista ammattikorkeakouluista.
Vuoden 2012 yhteishaussa ammattikorkeakoululla on mukana 33 eri koulutusohjelmaa ja yli 60 suuntautumisvaihtoehtoa.
Koulumme tarjoaa mielenkiintoista opiskelua miellyttävässä ja energisessä ympäristössä.
Klikkaa ja lue lisää!
Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu on yksi Suomen monialaisimmista - tarjolla on tekniikkaa, liiketaloutta, sosiaali- ja terveysalaa, matkailualaa, kulttuurialaa sekä humanistista ja kasvatusalaa. Kampukset sijaitsevat kolmessa kaupungissa: Kokkolassa, Ylivieskassa ja Pietarsaaressa.
Lue mitä kemiantekniikkaa Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulussa opiskeleva Tiina kertoo koulutusohjelmasta ja Kokkolasta opiskelijakaupunkina!
Haluatko vahvistaa osaamistasi, päivittää tietojasi, hioa taitojasi tai ehkä opiskella uuden ammatin? Hae nyt!
Kainuun ammattiopiston (KAO) aikuiskoulutus tarjoaa mahdollisuuden niin uuden oppimiseen, ammatinvaihtoon kuin oman osaamisen kehittämiseen ja ammattitaidon täydentämiseen. Monipuolinen ja monialainen tarjonta sekä erilaiset koulutusmahdollisuudet muodostavat toimivan kokonaisuuden opiskeltavaksi työssä, työn ohessa ja vapaa-ajalla. Tutustu mahdollisuuksiin ja hae koulutuksiin!
Laurea-ammattikorkeakoulun turvallisuusalan koulutusohjelmasta valmistuneen ydinosaamisalueita ovat riskienhallinta, turvallisuusjohtaminen, liiketoimintaosaaminen, henkilöturvallisuus, tietoturvallisuus ja turvallisuusjohtaminen sekä toiminnan, toimitilojen ja ympäristön turvallisuus.
Valmistuneet tradenomit sijoittuvat erilaisiin turvallisuusalan tehtäviin kuten turvallisuusasiantuntijan, riskienhallintapäällikön, turvallisuuspäällikön, palotarkastajan tai turvallisuusalan opettajan tehtäviin.