Sisustusalan opiskelu on käytännönläheistä, joten opiskelu koostuu teorian lisäksi runsaasta käytännön harjoittelusta. Sisustusalan koulutusta Suomessa järjestävät kansanopistot, ammattikoulut, yliopistot sekä yksityiset koulutuskeskukset. Onnea oman koulutuksesi etsintään!
Sisustusalan koulutus antaa valmiudet työskennellä verhoilu-, maalaus- ja puusepänyritysten palveluksessa tai itsenäisenä yrittäjänä. Sisustaja voi myös toimia suunnittelijana tai työnjohtajana rakennusten sisustustöissä. Sisustusalan koulutukseen voi olla yhdistettynä osia maalarin ja puusepän sekä sisustussuunnittelijan perustutkinnoista.
SisustuskoulutusSisustuskoulutusta järjestetään eri opintotasoilla aina kansanopistoista yliopistoihin. Alalla on useita suuntautumisvaihtoehtoja, ja koulutuksen jälkeen työmahdollisuuksia on monia. Opinnoissa on mahdollista suuntautua mm. restaurointiin, maalaukseen, sisustamiseen, tekstiileihin, puualaan tai vaatetukseen.
Sisustuskoulutus antaa vahvan sisustussuunnitteluperustan työelämää varten, koulutuksen käyneenä voit toimia esimerkiksi sisustussuunnittelijana, muotoilijana tai lavastajana. Sisustajan tärkeisiin ominaisuuksiin kuuluu hyvä muototaju ja hahmottamiskyky, luovuus, ongelmanratkaisutaidot sekä kyky hahmottaa visuaalista ympäristöä. Opetuksen tavoitteena on antaa hyvät valmiudet käytännön suunnittelutyöhön.
Oletko kiinnostunut suorittamaan koko sisustuskoulutuksen ulkomailla? Sisustajaksi on mahdollista opiskella esimerkiksi Lontoossa, Firenzessä, Milanossa ja Roomassa. Sinun kannattaa ottaa yhteyttä suoraan kiinnostuksesi kohteena olevaan kouluun saadaksesi kaikki tarvittavat tiedot.

Metropolia Ammattikorkeakoulussa on yhdeksän Bachelor -tutkintoon johtavaa englanninkielistä koulutusohjelmaa ja kaksi työn ohessa suoritettavaa Master -tutkintoon johtavaa koulutusohjelmaa. Voit hakea Metropoliaan sekä vieraskielisten että suomenkielisten koulutusohjelmien hauissa.
Tuuleta ajatuksiasi, visioi suuria ja toteuta itseäsi Lahden ammattikorkeakoulussa!
Lahden ammattikorkeakoulu (LAMK) on yksi Suomen suurimmista ja monialaisimmista korkeakouluista. LAMK:ssa opiskelija saa käytännön harjoitusta ja pääsee mukaan todellisiin projektitöihin. Opiskelija oppii tietoja ja taitoja, joita arvostetaan työelämässä taatusti.
Lahden ammattikorkeakoulussa (LAMK) opiskelu ei tarkoita pelkkää luennoilla istumista, vaan asioita opitaan myös työskentelemällä kiinnostavissa yritysprojekteissa.
Ovatko tulevaisuuden opiskelukuviosi jo selvillä, vai pohditko vielä eri koulutusvaihtoehtojen välillä?
Savon ammatti- ja aikuisopisto on monialainen ammatillista perus-, jatko- ja täydennyskoulutusta toteuttava oppilaitos. Savon ammatti- ja aikuisopisto kouluttaa monipuolisia eri alojen osaajia, jotka menestyvät työssä, jatko-opinnoissa ja elämässä.
Uusi Toivala on moderni oppimisen keskittymä Kuopion pohjoispuolella.
Tarjoamme ammatillista koulutusta niin nuorille kuin aikuisillekin. Lisäksi voit suorittaa lukio-opintoja kätevästi samassa yksikössä.
Savon ammatti- ja aikuisopisto kouluttaa monipuolisia eri alojen osaajia, jotka menestyvät työssä, jatko-opinnoissa ja elämässä! Lue lisää uudesta Toivalasta ja innostu oppimaan!
Haluatko vahvistaa osaamistasi, päivittää tietojasi, hioa taitojasi tai ehkä opiskella uuden ammatin? Hae nyt!
Kainuun ammattiopiston (KAO) aikuiskoulutus tarjoaa mahdollisuuden niin uuden oppimiseen, ammatinvaihtoon kuin oman osaamisen kehittämiseen ja ammattitaidon täydentämiseen. Monipuolinen ja monialainen tarjonta sekä erilaiset koulutusmahdollisuudet muodostavat toimivan kokonaisuuden opiskeltavaksi työssä, työn ohessa ja vapaa-ajalla. Tutustu mahdollisuuksiin ja hae koulutuksiin!