Turvallisuus on osa arkea emmekä useimmiten huomaa sen läsnäoloa ennen kuin se puuttuu. Turvallisuusalasta on muodostunut yhteiskunnan yksi keskeisimmistä palvelutoiminnan muodoista. Turvallisuusala on monipuolinen, haastava ja jatkuvasti kasvava ja muuttuva ala yhdistäen useita erilaisia ammattitaidon osa-alueita. Suomessa suurin osa turvallisuusalalla työskentelevistä toimii valtion, kuntien ja yritysten palveluksessa.
Yksityistä turvallisuusalaa edustavat vartiointiliikkeet, turvasuojayhdistykset ja yksityisen yrityssektorin sisäisissä turvallisuustehtävissä työskentelevät. Julkisella sektorilla alaa edustavat mm. puolustusvoimat, poliisi sekä palo- ja pelastusorganisaatiot. Suomen maanpuolustuksen tehtävänä on Suomen valtiollisen itsenäisyyden turvaaminen. Maanpuolustuksella pyritään turvaamaan myös kansalaisten elinmahdollisuudet ja turvallisuus ulkoista, valtioiden aiheuttamaa tai muuta uhkaa vastaan.

Poliisiala - opiskelu
Poliisialalla voi suorittaa poliisin perustutkinnon, joka antaa pätevyyden vanhemman konstaapelin virkaan. Poliisin perustutkinnon jälkeen on mahdollista jatkaa poliisialipäällystön koulutuksessa.
Poliisipäällystön tutkinnon voi suorittaa Poliisiammattikorkeakoulussa. Opiskelijavalinnan edellytyksenä on poliisin perustutkinto tai poliisialipäällystön tutkinto ja vähintään kolmen vuoden työkokemus poliisina.
Yliopistossa voi suorittaa hallintotieteiden tai valtiotieteiden maisterin tutkinnon, ja suuntautua turvallisuushallintoon, kriminologiaan ja oikeussosiologiaan. Turvallisuushallinto tarkastelee hallintoa, organisaatiota ja johtamista kun taas kriminologia ja oikeussosiologia tutkivat rikollisuutta yhteiskunnallisena ilmiönä. Maisterin tutkinto antaa kelpoisuuden esimerkiksi poliisipäällikön, poliisiylijohtajan ja poliisin valtakunnallisten yksiköiden päällikkövirkoihin. Poliisialaa voi opiskella Tampereen sekä Turun yliopistoissa.
Pelastusala - opiskelu
Pelastustoimen miehistön ammatillinen peruskoulutus annetaan pelastajakurssilla, jolla suoritetaan pelastajan tutkinto.
Koulutuksessa keskitytään onnettomuuksien ehkäisyyn, pelastustoimintaan, ensihoitoon sekä väestönsuojeluun. Pelastajan tutkinto antaa kelpoisuuden muun muassa palomiehen, palomies-sairaankuljettajan ja pelastajan virkoihin.
Alipäällystön tutkinnon suorittaminen kestää vuoden ja antaa kelpoisuuden hakea pelastuslaitosten paloesimiehen virkoja. Pelastualaa voi opiskella Pelastusopistossa Kuopiossa sekä Pelastuskoulussa (Helsingin kaupungin pelastuslaitos). Onnea oman koulutuksesi etsintään!