Koulunkäynninohjaaja verkkototeutus | Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto

Koulutuksesta saat valmiuksia toimia erilaisissa kasvatus-, opetus- ja ohjausalan toimintaympäristöissä. Toimit kasvattajana ja ohjaajana työyhteisössäsi edistäen yhteisöllisyyttä ja ammatillista vuorovaikutusta. Samalla opit erilaisia malleja ja menetelmiä arkityöhösi.
Koulutus antaa eväitä ohjattavien kasvun ja kehityksen sekä yksilön myönteisen minäkuvan ja itsetunnon rakentumisen tukemiseen. Opit tunnistamaan, ennaltaehkäisemään ja puuttumaan kiusaamis- ja häirintätilanteisiin. Koulutuksen myötä osaat ohjata sekä yksilöä että ryhmiä, tunnistaa erityistä tukea tarvitsevat oppijat ja ohjattavat sekä tukea heidän toimintakykyään ja oppimistaan. Työssäsi huolehdit myös toimintaympäristön tarkoituksenmukaisuudesta ja turvallisuudesta.
Kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinnosta saat pätevyyden toimia koulunkäynninohjaajana/avustajana sekä aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaajana.
Kenelle?
Koulutus on tarkoitettu motivoituneille aikuisille, jotka haluavat työskennellä lasten ja kouluikäisten parissa. Koulutus soveltuu myös maahanmuuttajille, joilla on riittävä suomen kielen taito B1.1. Omaehtoiseen koulutukseen osallistuminen ei edellytä alan työpaikkaa.
Koulutus soveltuu myös työttömyysetuudella opiskeleville. Selvitä täyttyvätkö työttömyysetuudelle opiskelun ehdot osaltasi. Ota yhteyttä omaan TE-toimistoosi ennen opintoihin hakeutumista.
Käytännön toteutus
Koulutus toteutetaan toiminnallisesti ja työvaltaisesti. Käytännön taitojen oppiminen ja näytöt tehdään työpaikalla koulunkäynninohjaajan työtehtävissä opettajan työparina. Aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaus -tutkinnon osan työelämässä oppiminen ja näyttö tehdään aamu- ja iltapäivätoiminnassa.
]]Seuraavat toteutukset
Tutkinto / todistus
Ota yhteyttä

Careeria – huomisen tekijöille
Monialaisesta Careeriasta valmistuu huomispäivän huippuosaajia ja tulevaisuuden tekijöitä, joista moni toimii usealla kielellä ja luo uusia uria kansainvälisessä ympäristössä. Careeria kouluttaa nuoria ja aikuisia suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi, ja sillä on myös omaa oppisopimustoimintaa. Careerian tarjonta kattaa parikymmentä eri koulutusalaa,...
Lue lisää oppilaitoksesta Careeria ja katso koulutustarjonta täältä