3,7 (3 Arvioinnit)

Hämeen ammattikorkeakoulu

paikassa Hämeenlinna (+ 11 sijaintia)
Kysy lisätietoja oppilaitoksesta 👍

Hämeen ammattikorkeakoulu

Hämeen ammattikorkeakoulu

Hämeen ammattikorkeakoulu (HAMK) on oppimis- ja tutkimusyhteisö tekijöille, jotka haluavat muuttaa maailmaa. Meitä on noin 9 000 biotalouden, hyvinvoinnin, koulutuksen, liiketoiminnan, muotoilun ja teknologian tulevaisuuden tekijää. Toimimme seitsemällä kampuksella Kanta-Hämeen ja Etelä-Pirkanmaan alueella, verkossa ja kansainvälisesti. Opiskelijoille, henkilöstölle ja yhteistyökumppaneillemme tarjoamme erinomaiset työkalut ja ympäristöt tehdä työtä ja hyödyllisiä tekoja yhdessä.

Meillä HAMKissa opiskelu on tiimityötä – niin toisten opiskelijoiden kuin yhteistyökumppanien kanssa. Opiskelijanamme pääset ratkomaan aitoja työelämän ongelmia jo heti opintojesi alusta lähtien erilaisten yritysyhteistyöprojektien merkeissä. Työelämä ja maailma muuttuvat jatkuvasti, ja siksi tarvitaan myös jatkuvaa oppimista. Löydät meiltä runsaasti mahdollisuuksia osaamisesi kehittämiseen suomeksi ja englanniksi.

Meitä yhdistää into tarttua toimeen ja rakentaa yhteistä tulevaisuutta oikeilla teoilla. Siksi meitä kutsutaankin maailman parastajiksi. Tervetuloa HAMKiin, muutos on käsissäsi!

Hämeen ammattikorkeakoulusta löydät kolme eri opiskelutapaa

HAMKin opiskelijana voit suunnitella opintojasi oman opiskelutyylisi ja elämäntilanteesi mukaan. Tarjolla on kolme eri opiskelutapaa, joista voit valita sinulle sopivimman vaihtoehdon:

8–16: Päiväopiskelu – Panosta opiskeluun kokopäiväisesti kampuksella!

Päiväopiskelu HAMKissa on kokopäiväistä ja päätoimista opiskelua kampuksella. Kampuksella pääset mukaan innostaviin yhteisöihin sekä verkostoidut työelämän ja tulevaisuuden kollegoidesi kanssa. Saat parhaan ohjauksen henkilöstöltä oppimisesi tueksi. Innostavissa maailmanluokan oppimisympäristöissä pääset näkemään, kokemaan, tutkimaan ja tekemään ratkaisuja maailman parantamiseksi.

18–100: Monimuoto-opiskelu – joustavasti töiden ohessa.

Opiskele yhdessä ryhmäsi kanssa koulutuksissamme, jotka on suunniteltu työn ja elämän oheen. Opiskelutapa soveltuu sinulle, joka käyt töissä ja haluat opiskella samanaikaisesti. Sinulla on mahdollisuus käyttää työpaikkaasi omana oppimisympäristönäsi ja hyödyntää sekä kehittää työtehtäviäsi osana opintojasi. Voit myös osoittaa jo olemassa olevaa osaamistasi näytöillä, jolloin opintoaikasi lyhenee.

24/7: Opiskele silloin kuin sinulle sopii: Opiskelun kiihdytyskaista sopii sinulle, joka haluat suorittaa opintojasi ryhmääsi nopeammin. Sinulla on jo alasi osaamista, ja yhdistelet sujuvasti opintoja, näyttöjä ja kehitysprojekteja luodaksesi juuri sinulle sopivan kokonaisuuden. Tiedät mitä haluat, ja rakennat omat tavoitteesi. 

Haluatko lisätietoa Hämeen ammattikorkeakoulun koulutustarjonnasta?

Löydät lisätietoa HAMKin koulutustarjonnasta ja opintojen sisällöstä alla olevasta koulutuslistauksesta. Jokaisen koulutusesittelyn yhteydessä sinulla on mahdollisuus lähettää HAMKille yhteydenottopyyntö ja saada vastauksia opintojen aloittamiseen liittyviin kysymyksiisi.


Hämeen ammattikorkeakoulu


Häme University of Applied Sciences – HAMK

Häme University of Applied Sciences (HAMK) is a learning and research community of people driven to make a positive impact on the world. We are a team of approximately 9,000 people shaping the future of bioeconomy, health, education, business, design, and technology. Our presence spans across seven campuses, online, and internationally. We provide exceptional tools and environments to our students, staff, and partners to work and collaborate together to accomplish useful actions.

Studying at HAMK is teamwork – both with other students and partners. We have been at the forefront of reforming higher education both in the field of research and teaching, and we intend to continue to do so in the future.

We’re united by the idea of saving our future with real actions. That's why we are called the bettermakers. Welcome to HAMK, you’re here to make a change!

Further information

To receive more information about Häme University of Applied Sciences please submit the information request form below.


Videoesittely

Koulutukset

Koulutukset Paikkakunta
Ammatillinen erityisopettajankoulutus | monimuotototeutus Hämeenlinna
Ammatillinen opettajankoulutus | monimuotototeutus ja verkkototeutus Useita (5)
Ammatillinen opinto-ohjaajankoulutus | monimuotototeutus Useita (2)
Bio- ja elintarviketekniikan koulutus | insinööri | monimuotototeutus Hämeenlinna
Biotalouden ratkaisut -koulutus | YAMK | monimuoto Hämeenlinna
Degree Programme in International Business | Bachelor of Business Administration | part-time Valkeakoski
Hevosalan liiketoiminta | tradenomi | monimuotototeutus Verkossa
Hoitotyön koulutus | sairaanhoitaja | monimuotototeutus Useita (2)
Hyvinvoinnin digitaaliset palvelut ja prosessit | YAMK | monimuoto Hämeenlinna
Kestävän kehityksen koulutus | ympäristösuunnittelija | monimuotototeutus Forssa
Konetekniikan koulutus | insinööri | monimuotototeutus Riihimäki
Kriisitilanteiden hallinta sosiaali- ja terveysalalla | YAMK | monimuoto Useita (2)
Kulttuuri- ja taidetoiminta hyvinvoinnin edistäjänä | YAMK Hämeenlinna
Liikennealan koulutus | insinööri | monimuotototeutus Riihimäki
Liiketalouden koulutus | tradenomi | monimuotototeutus Hämeenlinna
Liiketalouden koulutus | tradenomi | muuntokoulutus (90–120 op) Hämeenlinna
Liiketoiminnan kehittäminen | tradenomi (YAMK) | verkko-opinnot Verkossa
Luontoympäristöt ja hyvinvoinnin edistäminen | YAMK Hämeenlinna
Maaseutuelinkeinojen koulutus | agrologi | monimuotototeutus Verkossa
Management in Sustainable Business | Master of Business Administration | online studies Verkossa
Metsätalouden koulutus | metsätalousinsinööri | monimuotototeutus Evo
Puutarhatalouden koulutus | hortonomi | monimuotototeutus Lepaa
Rakennetun ympäristön koulutus | hortonomi | monimuotototeutus Lepaa
Rakennus- ja yhdyskuntatekniikan koulutus | insinööri | monimuotototeutus Hämeenlinna
Rakennusmestarin koulutus | rakennusmestari | monimuotototeutus Hämeenlinna
Sosiaali- ja terveysalan kehittäminen ja johtaminen | YAMK | monimuoto Useita (2)
Sosionomikoulutus | sosionomi | monimuotototeutus Hämeenlinna
Sosionomikoulutus | sosionomi | muuntokoulutus Hämeenlinna
Sähkö- ja automaatiotekniikan koulutus | insinööri | monimuotototeutus Valkeakoski
Teknologiaosaamisen johtaminen | insinööri (YAMK) | verkko-opinnot Verkossa
Terveydenhoitajakoulutus | muuntokoulutus Hämeenlinna
Tieto- ja viestintätekniikan koulutus | insinööri | monimuotototeutus Riihimäki
Tieto- ja viestintätekniikka, kiertotalous | insinööri | monimuotototeutus Forssa
Tietojenkäsittelyn koulutus | tradenomi | monimuotototeutus Hämeenlinna
Tietojenkäsittelyn koulutus | tradenomi | muuntokoulutus (75-90 op) Hämeenlinna
Tietojohtaminen ja älykkäät palvelut | insinööri (YAMK) | monimuoto Verkossa
Tulevaisuuden liikennejärjestelmät | insinööri (YAMK) | monimuoto Useita (2)
  • = Mukana kevään yhteishaussa

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä

Haluatko tietää lisää oppilaitoksesta Hämeen ammattikorkeakoulu? Täytä yhteystietosi, niin oppilaitos ottaa sinuun yhteyttä.

reCAPTCHA logo Tämä sivusto on suojattu reCAPTCHA:lla, ja Googlen tietosuojakäytäntö ja käyttöehdot ovat voimassa.

Yhteystiedot

Hämeen ammattikorkeakoulu

Vankanlähde 9
13100 Hämeenlinna

 Näytä puhelinnumero
www.hamk.fi


Arvioinnit

Keskiarvo: 3,7

Perustuu 3 arviointiin
Kirjoita arviointi
4/5
Mikko Meikäläinen
25 marras 2022
Ihan semi jees

Ihan semi hyvää opetusta ja hyvät opettajat. Samaa keksinkertaista shaibaa mitä muutkin amkit eli ei valittamista.

4/5
A
14 elo 2014

Englanninkielinen koulutusohjelma antoi hyvät mahdollisuudet toimia kansainvälisessä ympäristössä. Opiskelu yli 20 eri kansallisuuden kanssa oli samaan aikaan erilaista, mutta h...

Näytä lisätiedot
Sponsoroitu