Jyväskylän yliopisto

paikassa Jyväskylä (+ 1 sijaintia)

Jyväskylän yliopisto

Jyväskylän yliopisto

Jyväskylän yliopisto on Suomen suurimpia ja monialaisimpia tiedeyliopistoja, jonka avoin ja avarakatseinen yhteisö etsii ja löytää vastauksia tämän päivän ja huomisen kysymyksiin. Meillä voit opiskella yli sataa oppiainetta ja yhdistellä lukuisista vapaavalintaisista opinnoista poikkitieteellisen ja juuri itsesi näköisen yhdistelmän. Olemme ainoa yliopisto Suomessa, jossa voi opiskella liikuntatieteitä.

Jyväskylä on opiskelijaystävällinen kaupunki, jossa tutustuu helposti ihmisiin kaikkialta Suomesta. Noin kolmannes Jyväskylän asukkaista onkin opiskelijoita! Jyväskylässä pyörällä pääsee joka paikkaan ja kaikki, mitä opiskelija tarvitsee, löytyy kampuksen kulmilta keskustaan johtavien katujen varsilta. Uusia opiskelija-asuntoja löytyy hyviltä sijainneilta aivan keskustastakin.

Korkealaatuisella ja kansainvälisesti arvostetulla koulutuksella ja tutkimuksella luomme ihmiselle osaamista ja kokonaisvaltaista hyvinvointia läpi koko elinkaaren, aina varhaiskasvatuksesta ikääntymiseen asti. Vaikutamme yhteiskunnan hyvinvointiin ihmisten osaamisen ja hyvinvoinnin kautta.

Visiomme on olla oppimisen, hyvinvoinnin ja luonnon perusilmiöiden aloilla yksi maailman johtavista tiedeyliopistoista, jossa yksilön hyvinvointi ja kasvu on tärkeää. Tutustu koulutuksiimme ja löydä oma opintopolkusi! Voit myös jättää meille yhteydenottopyynnön.


Koulutukset

Koulutukset Paikkakunta
Akvaattisten tieteiden maisteriohjelma Jyväskylä
Ekologian ja evoluutiobiologian maisteriohjelma Jyväskylä
Erityispedagogiikan maisteriohjelma Jyväskylä
Fysiikan aineenopettajan maisteriohjelma Jyväskylä
Fysiikan maisteriohjelma Jyväskylä
Fysioterapian maisteriohjelma Jyväskylä
Gerontologian ja kansanterveyden maisteriohjelma Jyväskylä
Historian maisteriohjelma Jyväskylä
Journalistiikan maisteriohjelma Jyväskylä
Kasvatustieteen ja aikuiskasvatustieteen maisteriohjelma Jyväskylä
Kauppatieteiden maisteriohjelma Jyväskylä
Kemian maisteriohjelma Jyväskylä
Kielten maisteriohjelma Jyväskylä
Kirjallisuuden maisteriohjelma Jyväskylä
Kognitiotieteen maisteriohjelma Jyväskylä
Koulutusteknologian maisteriohjelma Jyväskylä
Kulttuurit ja yhteisöt muuttuvassa maailmassa -maisteriohjelma Jyväskylä
Kulttuuriympäristön tutkimuksen maisteriohjelma Jyväskylä
Kyberturvallisuuden maisteriohjelma Jyväskylä
Liikunnan yhteiskuntatieteiden maisteriohjelma Jyväskylä
Liikuntabiologian maisteriohjelma Jyväskylä
Liikuntalääketieteen maisteriohjelma Jyväskylä
Liikuntapedagogiikan maisteriohjelma (aikuiskoulutus) Jyväskylä
Liikuntateknologian maisteriohjelma (Vuokatti) Jyväskylä
Luokanopettajan maisteriohjelma Jyväskylä
Master's Degree Programme in Banking and International Finance Jyväskylä
Master's Degree Programme in Biological and Environmental Science Jyväskylä
Master's Degree Programme in Biology of Physical Activity Jyväskylä
Master's Degree Programme in Corporate Environmental Management Jyväskylä
Master's Degree Programme in Digital Marketing and Corporate Communication Jyväskylä
Master's Degree Programme in Educational Sciences Jyväskylä
Master's Degree Programme in Information Systems Jyväskylä
Master's Degree Programme in International Business and Entrepreneurship Jyväskylä
Master’s Degree Programme in Development, Education and International Cooperation Jyväskylä
Master’s Degree Programme in Language, Globalization and Intercultural Communication Jyväskylä
Master’s Degree Programme in Music and Science Jyväskylä
Master’s Degree Programme in Nanoscience Jyväskylä
Master’s Degree Programme in Responsible Management and Business of Sport Jyväskylä
Master´s Degree Programme in Psychology of Physical Activity, Health and Wellbeing Jyväskylä
Matematiikan aineenopettajan maisteriohjelma Jyväskylä

Yhteystiedot

Jyväskylän yliopisto

Seminaarinkatu 15
40014 Jyväskylä


Sponsoroitu