Sivuston käyttötapa: Mobiili

Medianomi (AMK) | elokuva ja televisio | monimuotototeutus

Metropolia Ammattikorkeakoulu
Yhteenveto
4 vuotta
Syksyllä
Viimeinen hakuaika: Yhteishaku
   
Monimuotototeutus
Monimuotokoulutus
Helsinki
AMK-tutkinnot, monimuoto-opinnot
Elokuva ja televisio, medianomi

Medianomi (AMK) | elokuva ja televisio | monimuotototeutus

Elokuvan ja television medianomi AMK-tutkintoon johtavan monimuoto-opiskelun tavoite on vahvistaa opiskelijan osaamista ja asiantuntijuutta.  Tavoitteena on myös antaa opiskelijalle uusia valmiuksia osaamisensa soveltamiseen sekä itsensä ja alansa jatkuvaan kehittämiseen.

Monimuoto-opiskelu on ensisijaisesti tarkoitettu soveltuvaa tutkintoa vailla oleville alan toimijoille: esimiehille, kouluttajille, asiantuntijoille, ammattilaisille ja osaajille. Hakijalla on pitkäaikaista työkokemusta alalta. Hänellä  on myös paljon työkokemuksella, opiskelulla tai muulla tavalla hankittua AHOT-hyväksiluettavaa.

Koulutuksen sisältö

Opetuksen toteutuksessa sovelletaan elokuvan ja television opetussuunnitelmaa. Opinnoissa voi painottua kuvan ja leikkauksen, äänen, tuotannon, käsikirjoituksen tai median sisällöntuotannon opintoihin. Tutkinto rakentuu perusopinnoista, ammatillisista opinnoista,  syventävistä ammatillisista opinnoista sekä vapaasti valittavista opinnoista.

Opintojen loppuvaiheessa opiskelija tekee opinnäytetyön, joka on joko kirjallinen, tai sisältää kirjallisen osan lisäksi myös teososan.

Koulutuksen toteutus

Opintojen alussa opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen opintosuunnitelma (HOPS). Tutkintoon voidaan AHOT-hyväksilukea ja liittää aiemmin hankittua osaamista

Opinnot toteutetaan lähi-, etä-, työpaja- tai projektiopintoina. Etänä suoritettavia jaksoja, kuten verkkokursseja, pyritään tarjoamaan mahdollisimman paljon.

Lähiopetusjaksot toteutetaan ainoastaan päivisin, yhdessä päivälinjan opetuksen kanssa. Opiskelija osallistuu lähiopetukseen henkilökohtaisen opintosuunnitelmansa mukaan.

Opiskelija saa henkilökohtaista tutorointia koko opintojensa ajan. Ryhmätutorointeja tarjotaan vapaasti valittavina opintoina myös opintojen ajan.

Hakeminen

Koulutukseen haetaan valtakunnallisessa yhteishaussa osoitteessa opintopolku.fi.

Tutkinto / todistus

Medianomi (AMK)

Ota yhteyttä

Haluatko lisätietoa opinnoista Metropoliassa? Tilaa hakijan uutiskirje tästä!

Metropolia Ammattikorkeakoulu

Metropolia Ammattikorkeakoulu

Enemmän kuin korkeakoulu – neljä kampusta täynnä tekijöitä

Haluatko vaikuttaa siihen miltä maailma näyttää tulevaisuudessa? Saat Metropolialta enemmän kuin tutkinnon – saat valmiudet merkitykselliseen työhön sekä taidot jatkuvaan oppimiseen. Metropoliassa opiskelijat ja opettajat kehittävät ratkaisuja globaaleihin haasteisiin yhdessä yritysten ja muiden kumppanien kanssa jopa 5 miljoonaa päivää vuodessa....


Lue lisää oppilaitoksesta Metropolia Ammattikorkeakoulu ja katso koulutustarjonta täältä

Yhteystiedot

Metropolia Ammattikorkeakoulu

Bulevardi 31
00079 Helsinki

 Näytä puhelinnumero
www.metropolia.fi

Tilaa lisätietoa

Haluatko lisätietoa opinnoista Metropoliassa? Tilaa hakijan uutiskirje tästä!

Uutiskirje
Haluan tilata Metropolian uutiskirjeen

Saatat olla kiinnostunut myös näistä: