Sosiaali- ja terveysalan ylempi AMK | terveysteknologia
Sosiaali- ja terveysalan ylemmän AMK-tutkinnon avulla syvennät ammatillista osaamistasi työelämässä hankkimasi kokemuksen jälkeen. Koulutuksen tavoitteena on antaa sinulle valmiudet terveysteknologia-alan asiantuntijan ja kehittäjän tehtäviin.
Terveysteknologian koulutuksen lähtökohtina ovat digitalisaatio ja teknologian käytön lisääntyminen terveydenhuollossa. Terveysteknologisten tuotteiden innovointi ja kehitys vaatii monialaista osaamista sekä terveydenhuoltoalan prosesseista ja toiminnasta että teknologian tuotekehityksestä. Koulutuksen tavoitteena on tuottaa asiantuntijoita vastaamaan suomalaisen terveysteknologia-alan tarpeisiin.
Sosiaali- ja terveysalan koulutuksen sisältö
Turun AMK:n Master Schoolissa opiskelet ylemmän korkeakoulututkinnon joustavasti työn ohessa, mistä päin Suomea tahansa. Opiskelu on käytännönläheistä ja perinteistä luentopainotteista opiskelua on vähän. Oppiminen tapahtuu erilaisten oppimis- ja kehittämistehtävien kautta. Lähiopetusta on keskimäärin kerran kuukaudessa yhden tai kahden päivän jaksoina. Se muodostuu henkilökohtaisesta ja pienryhmäohjauksesta, opintojaksoihin orientoivista asiantuntijaluennoista ja seminaarityöskentelystä. Lähiopetuksen lisäksi opiskelu koostuu verkko-opinnoista, itsenäisestä työskentelystä ja erilaisista ryhmä- ja projektitöistä.
Moniammatillisuus näkyy vahvasti terveysteknologian koulutuksessa. Opiskelu tapahtuu moniammatillisessa ryhmässä, joka koostuu sote- ja insinööritaustaisista opiskelijoista. Turun AMK:n Master Schoolin opiskelijana verkostoidut myös muiden alojen asiantuntijoiden kanssa.
Hakeminen
Hakeminen tapahtuu valtakunnallisessa yhteishaussa.
Voit hakea koulutukseen, jos sinulla on soveltuva korkeakoulututkinto, opistoasteen tai ammatillisen korkea-asteen tutkinto. Lisäksi edellytetään kahden vuoden työkokemusta. (Tutustu tarkemmin pohjakoulutus- ja hakukelpoisuusvaatimuksiin Opintopolussa.)
Tutkinto / todistus
Sosiaali- ja terveysalan tutkintonimike (ylempi AMK).
Seuraavat toteutukset
Turun ammattikorkeakoulu
Turun AMK: 13 000 osaajan innostava yhteisö Turun AMK on 13 000 osaajan yhteisö ja yksi Suomen suurimmista ammattikorkeakouluista. Meiltä valmistuu joka vuosi yli 2000 osaajaa vahvistamaan Varsinais-Suomen elinkeino- ja kulttuurielämää. Haluamme luoda sinun kanssasi paremman huomisen ratkaisuja, niin maakunnassa...
Lue lisää oppilaitoksesta Turun ammattikorkeakoulu ja katso koulutustarjonta täältä